Maskin käytön aiheuttamat iho-ongelmat: “maskne”

Vallitsevan tilanteen vuoksi kasvomaskien käyttö on lisääntynyt ihmisten arjessa. Maskin pitkäaikainen ja jatkuva käyttö on aiheuttanut kuitenkin monille iho-ongelmia. Maskin sisään jäänyt hengitysilma nostaa kosteuspitoisuutta maskin sisäpuolella, ja maskin hautominen voi johtaa ihon epäpuhtauksiin erityisesti leuan ja poskien alueella. Maski voi myös kuivattaa ihoa ja aiheuttaa ärsytystä jatkuvan hinkkauksen vuoksi. Kiinnittämällä huomiota ihonhoitoon, voi näiltä ongelmilta kuitenkin välttyä. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää ihon huolelliseen mutta hellävaraiseen puhdistamiseen, oikeisiin happotuotteisiin sekä syväkosteutukseen.

Vinkit masknen aiheuttamien epäpuhtauksien hoitoon:

Kaksoispuhdistus

Kaksoispuhdistus on Aasiasta peräisin oleva ihon tehokas mutta hellävarainen puhdistusmenetelmä, joka perustuu öljypohjaisen ja vesipohjaisen puhdistusaineen käyttöön. Kaksoispuhdistuksen ensimmäinen vaihe eli öljyputsari puhdistaa iholta meikin ja ylimääräisen talin, jonka jälkeen vesipohjainen putsari pääsee puhdistamaan ihon ja ihohuokoset paremmin. Kaksoispuhdistus takaa, että iho tulee puhtaaksi, mutta ei ärsyynny liian pesevistä tuotteista. Täysin puhdas iho myös vastaanottaa paremmin sille levitetyt hoitotuotteet. 

Kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa käytetään öljymäistä tai balmimaista tuotetta, joka hierotaan kuivalle iholle. Tähän loistava tuote on esim. Dewytree The Clean Lab Cleansing Oil. Putsaria työstetään iholla hellävaraisesti pyörivin liikkein, jolloin meikki, myös vedenkestävä, sulaa iholta pois. Öljy myös syväpuhdistaa ihon ylimääräisestä talista, sillä samanlainen liuottaa samanlaista. Tämän jälkeen voi iholle lisätä vettä, jolloin tuote emulgoituu iholla, ja tuote huuhdellaan lopuksi huolellisesti pois. Nykypäivän tuotteiden koostumus on tehty helposti poishuuhtoutuvaksi, eikä siis kannata pelätä öljyn tukkivan ihoa. 

Seuraavaksi iho puhdistetaan vesipohjaisella tuotteella, kuten puhdistusgeelillä tai -vaahdolla tavalliseen tapaan. Tärkeää vesipohjaista tuotetta valittaessa on, ettei se ole liian pesevä. Liian tuju puhdistusaine ärsyttää ja kuivattaa ihoa, ja voi pitkäaikaisessa käytössä johtaa moniin iho-ongelmiin. Esimerkiksi COSRX Low pH Good Morning Gel Cleanser -puhdistusgeelin pH on 5, eli sama kuin ihon luontainen pH. Tuote ei siis ärsytä tai kuivata ihoa.

Kaksoispuhdistus ei ole välttämätön suorittaa kahdesti päivässä, vaan esimerkiksi aamulla voi käyttää vain jompaa kumpaa vaihetta oman ihon tarpeen mukaan. Kuiva iho voi olla hyvä pestä öljymäisellä tuotteella, kun taas normaali iho voi pärjätä hyvin vain vesipohjaisella puhdistuskella. Kaksoispuhdsituksen voi tehdä toki myös aamulla, jos lataa iholle illalla paljon paksuja hoitotuotteita. Illalla on kuitenkin hyvä puhdistaa meikki, aurinkosuoja sekä päivän aikana iholle kertyneet epäpuhtaudet kaksoispuhdistusmenetelmällä. 

Happotuotteet

Epäpuhtaan ihon pelastaja on BHA-happo eli betahydroksihappo. Rasvaliukoinen BHA pääsee nimittäin vaikuttamaan syvällä ihohuokosissa ja kuorimaan sekä puhdistamaan niitä sisältä päin. BHA-hapot ovat loistava apu epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle, sillä ne auttavat ehkäisemään ihohuokosten tukkeutumista ja tulehdusten syntymistä iholla. Ihon ulkonäkö ja tekstuuri paranee nopeastikin käytön aloittamisen jälkeen. COSRX BHA Blackhead Power Liquid on yksi maailman suosituimmista tehotuotteista mustapäille. Hoitonesteen hellävarainen koostumus ei ärsytä ihoa, mutta happotuotteiden käyttö on hyvä aloittaa 1-2 kertaa viikossa, jotta iho tottuu niihin.

Myös AHA-hapot ovat oiva apu ihon kunnon parantamiseen. Ne ovat vesiliukoisia happoja, jotka vaikuttavat ihon pinnalla. AHA-hapot heikentävä ihosolujen välistä “sementtiä”, kuorien näin kuolleen ihosolukon hellävaraisesti mutta tehokkaasti ihon pinnalta. AHA-hapot ovatkin huippuainesosa ihon kirkastamiseen ja heleyttämiseen. Ne parantavat iho tekstuuria ja ulkonäköä. Kuorittu iho imee myös paremmin iholle levitetyt hoitotuotteet. Hapoista voi valita omalle iholle sopivimman, esimerkiksi maitohappo sopii erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Liiallinen tai liian vahvan hapon käyttö voi aiheuttaa ihoärsytystä ja kuivumista. Esimerkiksi COSRX AHA/BHA Clarifying Treatment Toner -kasvovesi sisältää optimaalisen sekoituksen sekä AHA- että BHA-happoja.

Etanaseerumi

Etanaseerumi (eng. snail mucin) on yksi korealaisen kosmetiikan tehoaineista. Etanaseerumilla on ihoa korjaavia ja uudistavia vaikutuksia, joten se sopii erityisen hyvin epäpuhtaalle iholle häivyttämään arpia ja muita ihon virheitä. Etanaseerumi myös rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa, sekä on antibakteerinen. Se sopii siis loistavasti kasvomaskin aiheuttamien ongelmien hoitoon. Etanaseerumin kevyt koostumus imeytyy nopeasti, eikä tuki ihohuokosia. COSRX Advanced Snail 96 Mucin Power Essence sisältää jopa 96% etanaseerumia. Hoitoneste jättää ihon heleäksi ja kosteutetuksi, hoitaen samalla ihoa ja häivyttäen ihon pieniä virheitä.