Mistä aloittaa ihonhoito?

Ihonhoidon ei tarvitse olla monimutkaista eikä siihen tarvitse kuulua kymmeniä tuotteita, jos et itse niin halua. Ihonhoidon voi siis pitää hyvinkin simppelinä, kunhan tuotteet ovat tehokkaita ja toimivia. Nämä seuraavat vaiheet sopivat sinulle erityisesti, jos et ole juuri hoitanut ihoasi eikä ihosi ole tottunut useisiin tuotteisiin,

Näillä tuotteilla ja vaiheilla pääset alkuun ihonhoidossa ja kun ihosi tottuu uuteen ihonhoitorutiniin ja tuotteisiin, voit lisätä rutiiniin lisää tuotteita (esim. seerumin & hoitonesteen).

1. Puhdistus

Vaikka pitäisit ihonhoitorutiinin kuinka yksinkertaisena tahansa, ei ihon puhdistusta voi ohittaa. Iholle kertyy päivän aikana meikkiä, hikeä ja likaa, joten ihonhoidon tärkein vaihe on puhdistus. Suosittelen aina kaksoispuhdistusta, jossa iho puhdistetaan kahdella tuotteella. Jos se tuntuu kuitenkin liian työläältä, voit aloittaa aluksi vain yhdellä vesipohjaisella puhdistuotteella.

2. Kuorinta (kerran viikossa)

Iho olisi hyvä myös kuoria kerran viikossa, jotta pääset eroon epäpuhtauksista ja kuolleesta ihosolukosta. Jos iholla on paljon kuollutta ihosolukkoa, eivät kosteusvoiteet ja seerumit pääse imeytymään iholle kunnolla.

3. Kasvovesi / hoitoneste / seerumi

Kasvovesi, hoitoneste ja seerumi ovat tärkeä osa korealaista ihonhoitorutiinia ja niiden tehtävä on kosteuttaa ja ravita ihoa. Korealaiseen ihonhoitorutiiniin kuuluu siis jokainen näistä tuotteista mutta kun aloitat ihonhoitoa, voit käyttää aluksi vain yhtä näistä tuotteista ja totuttaa ihosi uusiin tuotteisiin. Kasvovesi ja hoitoneste ovat kevyempiä, lähes vesimäisiä tuotteita ja seerumit puolestaan paksumpia, tehokkaampia hoitotuotteita. Puhdistuksen ja kuorinnan jälkeen iholle olisi hyvä laittaa edes yksi kosteuttava ja hoitava tuote ennen kosteusvoidetta. Lue lisää korealaisista kasvovesistä. 

5. Kasvovoide

Kasvovoide kuulukin jo varmaan jokaisen ihonhoitorutiniin eikä kenellekään varmaan ole epäselvää, miksi kasvovoidetta käytetään. Valitse kasvovoiteeksi joko paksumpi voide tai esimerkiksi kevyempi emulsio. Kasvovoiteen tehtävä ei kuitenkaan ole varsinaisesti kosteuttaa ja hoitaa ihoa vaan se suojaa kasvojen ihoa ja lukitsee aiemmin käytetyt ihonhoitotuotteet. Jos siis olet esimerkiksi käyttänyt seerumia, on tärkeää laittaa päälle kasvovoide, joka lukitsee seerumin iholle eikä se pääse siten haihtumaan.

Näillä tuotteilla ihonhoitorutiinisi sisältää päivittäin vain 3 tuotetta – puhdistuksen, hoitotuotteen ja kosteusvoiteen. Näillä pääset hyvin liikkeelle ja voit lisätä tuotteita sitä mukaan kun tuntuu, että ihosi on tottunut uusiin tuotteisiin. Jos et ole tottunut hoitamaan ihoasi (et esimerkiksi käytä mitään hoitotuotteita) ja alat yhtäkkiä käyttämään kaikkia 10 erilaista korealaisen ihonhoitorutiinin tuotteita, ihosi saattaa ärtyä.

Korealaisia kangasnaamioita voit tämän rutiinin lisäksi käyttää 1-2 kertaa viikossa.